VIDEOMARKKINOINTI

Esitä oma viestisi videolla

04,01,2019Blogi

Viestejään esiin tuovien organisaatioiden on sopeuduttava jatkuvasti lisääntyvään liikkuvan kuvan käyttöön. Esitä sinäkin yrityksesi oma viesti videolla. Tutkimusten mukaan noin kolmannes ihmisistä sanoo lisänneensä tv-sisältöjen katsomista. Myös nettivideoiden katselu lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Tämä tarkoittaa, että yritysten ja yhteisöjenkin pitää esittää viestinsä entistä useammin videomuodossa. Jo nyt tiettyjen kohderyhmien, kuten nuorten, kohdalla video on jopa ensisijainen viestinnän muoto.

Videoissa valta-asemaa pitävä Youtube ei kuitenkaan ole enää ainoa kanava, jonka kautta organisaatioiden viestiä saadaan vietyä yleisöille videomuodossa. Instagram Stories ja Facebook live ovat luoneet kokonaan uuden väylän tavoittaa sosiaalisessa mediassa enemmän ihmisiä. Videot kun herättävät huomiota ja saava taikaan enemmän katselukertoja, klikkauksia, kommentteja ja jakoja kuin perinteiset kuvat ja etenkin tekstit.

Sosiaalisen media rinnalla kannattaa kokeilla muutakin uutta. Esimerkiksi videon lisääminen sähköpostiin voi nostaa uutiskirjeen klikkauksia useilla sadoilla prosenteilla.

Mitä tulisi ottaa huomioon videomarkkinointia suunnitellessa?

Tiivistä, tiivistä ja tiivistä. Youtube on opettanut katsojat siihen, että mainosvideolla tulee varsinaisen asian käydä ilmi ensimmäisten viiden sekunin aikana. Sen jälkeen katsoja todennäköisesti ohittaa videon. Instagran puolestaan on rajannut ladattavien videoiden keston yhteen minuuttiin. Se on jo huomattavan pitkä aika viestin kertomiseen.

Videoina kannattaa kokeilla myös erilaisia asiantuntijasisältöjä. Tälläisia ovat mm. vlogit, caset, semot ja perinteiset webinaarit. Monill kanavilla videot alkavat pyöriä äänettömällä automaattisesti fiidistä. Tästä syystä asiantuntijasisältöiset videot kannattaa tekstittää. Tämä palvelee myös organisaation oman materiaalin helppoa saavutettavuutta eri asiakasryhmille.

Tekstitys auttaa myös katsomaan videoita erilaisissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa, sairaaloissa, kirjastoissa jne. Tällöin tekstitys on ainoa keino saada puhutusta viestistä selvää ja ymmärtää sisältöä.

Haluatko tietää lisää, miten voit videoiden avulla lisästä organisaatiosi näkyvyyttä ja saada näin lisää selvää myyntiä?

Ota yhteyttä, niin kerron lisää

Tero Eloranta
Viestinnän asiantuntija, yrittäjä
Viestintätoimisto Prodictum
tero.eloranta(at)prodictum.fi