Graafinen suunnittelu

Logot, esitteet, ilmoitukset

Graafisen suunnittelun palveluni kattavat niin logot, yrityksen graafisen yleisilmeen suunnittelun, käyntikortit, esitteet sekä lehti-ilmoitukset. Toteutan ammattitaidolla myös sähköiset materiaalit, kuten bannerit, sähköiset esittelymateriaalit ja sähköiset julkaisut.

Vaalijalan kuntayhtymän käytössä oleva lintu-logo ja muu kuntayhtymän visuaalinen ilme asiakaslehden ja esitteiden sekä esimerkiksi käyntikorttien ulkoasua myöten on käsialaani. Lisäksi yhteistyöhön Vaalijalan kanssa on kuulunut jo vuosia kuntayhtymän vuosikertomusten toteutus. Vuonna 2018 vuosikertomus toteutettiin ensimmäisen kerran sähköisessä muodossa.

Pieksämäen kaupungin yrityspalveluille olen suunnitellut ja toteuttanut liki kymmenen vuoden aikana useita markkinointikampanjoita, joihin on sisältynyt niin lehti-ilmoituksia, sähköisiä kutsuja, uutiskirjeiden ilmeen suunnittelua, animoituja bannerimainoksia jne. Olen ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa myös Pieksämäen Veturitallien ja Veturitorin markkinointia alusta alkaen.

Teatterituotannot/Adele Company 2000 on ollut asiakkaamme vuosia. Heille olen suunnitellut ja toteuttanut useita logoja, verkkosivujen ulkoasusuunnittelua, esitteiden, flyereiden sekä rollupien suunnittelua. Yhteistyöhön on kuulunut myös Teatterituotantojen sekä Varkauden Kesäteatterin lehti-ilmoitusten suunnittelu ja toteutus.

Heräsikö sinulle kysymyksiä yrityksen visuaalisen ilmeen, esitteiden tai mainosten suunnittelusta?

 Ota yhteyttä, niin kerron miten voi olla sinulle avuksi

Tero
viestinnän asiantuntija
tero.eloranta@prodictum.fi

ePaper not found