Yritys- ja esittelyvideot

 

Tässä muutamia esimerkkejä toteuttamistani yritys- ja esittelyvideoista:

 

Wartalo Kodit Oy yritysvideo

Wartalo Kodit Oy:n yritysvideon lähtökohtana oli esitellä paitsi yritystä, ennen kaikkea asunnon vuokrauksen helppoutta. Video päätettiin toteuttaa näyteltynä tarinana sekä tunnetun näyttelijän tekemänä esittelynä. Videon käsikirjoituksesta ja koko projektin hallinnasta vastasi Prodictum, videotuotannossa yhteistyökumppani oli Mainostoimisto Arwo&Haaja Mikkelistä. Näyttelijöiden hankinta ja näyttelijätyön ohjauksesta vastasi Adele Company 2000 Pieksämäeltä. Videon presentteri on näyttelijä, ohjaaja Eeva Eloranta.

 

Vaalijalan Minun viikkoni esittelyvideo

Vaalijalan Pieksämäen päiväaikaisen toiminnan esittelyä varten luotiin yhdessä asiakkaan kanssa Minun viikkoni -konsepti, jossa kussakin videossa yksi Vaalijalan päiväaikaisen toiminnan asiakas esittelee itse yhden viikon ajalta palveluja, joissa hän on mukana. Videoiden tarkoitus on auttaa päiväaikasta toimintaa valitsevaa asiakasta oman viikkko-ohjelman luomisessa. Videoiden käsikirjoitus ja videotuotanto kuvauksesta jälkituotantoon on Prodictumin käsialaa.

 

Savon OTE-hanke pilottihankkeen esittelyvideo

Savon OTE-hanke on Vaalijalan toteuttama ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama, maan hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkkihankkeeseen kuuluva osahanke. Savon OTE-hankkeelle olemme toteuttaneet kehitysvammaisten osallisuutta ja toimintakykyä tukevien pilottihankkeiden videomuotoiset esittelyt. Ohessa katsottavana Varkauden klubitoimintaa esittelevä video. Savon OTE-hankkeelle olen toteuttanut lisäksi hankkeen muuta toimintaa sekä hankkeessa järjestettyjä koulutuksia esitteleviä videoita.